Näin on taas joulut vietetty, kinkut ja laatikot syöty, rakettien paukkeet ja välkkeet kotona koirien kanssa kestetty (Lily ja Sasa eivät onneksi kauheasti säiky ja ahdistu moisesta) sekä huilattu ja kinkunsulatuslenkit aloitettu. Paluu arkeen koittaa toden teolla ensi viikolla; minäkin aloittelen 7.päivä syksyn enemmän tai vähemmän säännöllisten keikka-/sijaisuushommien jälkeen taas säännölliset työt Liuksialan koulun 5. luokan opena. Tämä tietää myös koiruuksillemme säännöllisempää elämää: arkipäivisin saavat olla rauhassa kaksistaan kotona aamusta iltapäivään.
No, nyt kun vielä oli mahdollista, tein päivällä otusten kanssa kunnon metsälenkin mukavassa 8 asteen pakkasessa. Kohteeksi Puuma koirineen päätti ottaa Niihaman Hepovuoren - eläimelliseen menoon sopivasti. Auto siis parkkiin TaMSK:n agi-kentälle Ratsastuskeskuksen taakse, ja siitä jolkottelemaan Toritunjärven viertä kulkevaa polkua yhä ylemmäs kohti vuortamme, jonka huippu on käsittääkseni Niihaman korkein kohta (mutu-tuntumalla varmaan samaa luokkaa, ellei korkeampikin kuin Kaupin Pirunvuori). Ainakin sieltä on oikein mukavat näkymät etenkin etelään/lounaaseen päin, ja mikä parasta, kaupungin läheisyydestä huolimatta ainoa näkyvä rakennus on keskussairaala, muiden ihmisen jälkien jäädessä korkean puuston peittämäksi. Näkymistä tulee ihan mieleen vaara-maisemat huomattavasti pohjoisempana. Tuolla rauhaisella vuorella - ainoastaan n.5 km päässä keskustan ale-ruuhkista ja pakokaasuista - me kolme nautiskelimme auringonlaskusta, raittiista ulkoilmasta ja mukavan huurteisista kepeistä.
Kuluneesti, mutta kuitenkin, totean lopuksi: Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Ps. Voiko kepistä saada sähköiskun?
Kommentit