Ystävänpäiväkin on sitten tuota pikaa eilinen. Omaan elämääni moisella ei mitään ihmeempää vaikutusta ollut. En siis saanut mitään lahjuksia tai muuta sellaista. Tylsääkö? No ei taatusti.

Viimeisiään vetelevä torstai nimittäin oli taas toivoa täynnä. Sain viettäää melkein koko päivän rakkaimman ihmiseni Marikan kanssa. Temekin tuli lopulta viiden aikaan kotiin, ja oli vieläpä tosi hyvällä tuulella - oli kuulemma saanut hyvää palautetta gradu-puuhiinsa joltakin ihme proffalta. Ja veipä kaveri mut vielä agiliitämään. Hey buddy, that's what I like!

Agi-reenit menivät aika kivasti. Olin toki aivan tulessa, kuinkas muuten. Mutta kaikelta tohinaltani ja pöhinältäni maltoin kuitenkin ihmeen hyvin keskittyä hyppyihin. Teme oli iloinen ja Anukin kehui minua. Nykyistä isoa ongelma-estettäni puomia hinkkasimmekin sitten niin, että Anu roikkui minussa hihnan päässä, estäen näin loikkaamiseni alas ennen kontaktia. Homma tepsi - koittakaapa itse juosta ja loikkia ihminen selässänne. Oma osansa "rauhallisempaan" puomin suorittamiseeni oli sen päähän asetettu namirasia. Oli meinaan sen verran nälkä, että kummasti kiinnosti pysähtyä tarjotulle eväälle. Mukavat treenit. Niissä oli ystävänpäivälahjaa ihan tarpeeksi. Olen vähään tyytyväinen, nääs.

Ps. Sain eilen syödäkseni keitettyä maksaa :)