Sasan ja allekirjoittaneen pelastusetsintäharrastus tuli polkaistua perjantai-iltana käyntiin. Olimme molemmat toki käyneet tutustumassa touhuun aikaisemminkin - minä maalimiehen ominaisuudessa ja Sasa autossa odottelua harjoittelemassa -  mutta nyt olimme siis mukana ihan ryhmän jäseninä.

Ruutanan mastolle oli kokoontunut kaksi TSE:n ryhmää, mikä tiesi sitä, että reeneihin saatiin koirille vähän vieraampia maalimiehiä mukaan. Lilyllä oli vuorossa ns. iso etsintä, eli haravoitavana oli ihan reilun kokoinen läntti suomalaista talvimaastoa, ja kaksi sen kätköihin kadonnutta maalia. Marika ja Lily tarjosivat vetämälleen letkalle (mukana myös suunnistaja ja kaksi seuramiestä) koko rahan edestä kuntoilua lähtemällä heti alkuun puskemaan umpihankeen ja varmaan alueen vaikeakulkuisimpaan osaan. Se on tietenkin fiksua; kannattaa hoitaa rankin osuus aluksi, kun on vielä hyvissä voimissa. No, Lumessakahlaajat ry. ei kuitenkaan saanut työlleen vastinetta, eikä maalimiehistä havaittu jälkeäkään. Hyvässä hiessä lähdimme seuraavaksi kulkemaan alueella risteileviä polkuja pitkin, mikä näytti sopivan oikein hyvin jopa porukan energisimmälle ja monijalkaisimmalle jäsenellekin. Jonkun aikaa retkeiltyämme Lily löysi hajun, ja intoutui haukahdellen säntäämään erään notkelman luo. Sieltä sinnikäs etsivämme bongasi kaksi kylmän kangistamaa maalimiestä ja runsaasti herkkuja. Oli hienoa nähdä kuinka innokkaasti ja väsymättömästi Lily jaksoi tehdä töitä koko tuon pitkän etsinnän ajan.

Lilyn jälkeen ohjelmassa oli lyhyempiä hakuja muille koirille. Näistä suorituksista mieleenpainuvin oli rottweiler Roberton innokas spurtti päin Ruutanan mastoa ympäröivää verkkoaitaa. Eihän sitä aina malta niin tarkasti katsoa eteensä kun saa hajun nenäänsä. Kokeneempien koirien tultua reenatuiksi oli vielä yksi otus jäljellä. Vihdoinkin, pitkän odottelun ja kaikkien niiden auton ulkopuolelta tulleiden houkuttelevien äänien kuuntelun jälkeen pääsi Sasakin ulos ja tositoimiin. No, aloittelijoita kun vielä olemme, niin ohjelmassa oli vielä vaatimattomasti ns. makkararinkiä, eli iso porukka ihmisiä nakinpaloja käsissään rinkiin ja Sasa vapaaksi juoksemaan näiden joukkoon. Ideahan on, että koira saa näin positiivisia kokemuksia (herkkuja!) ihmisistä ja näiden luo menemisestä. Tästä siirrytään sitten hiljalleen helppoihin lyhyisiin etsintäharjoituksiin, joissa löydetyt aina tarjoavat runsaiden kehujen kera koiralle herkkuja. Ruoalle persona koirana Sasa selvästi nautti tästä touhusta. Niin, pieni ja yksinkertainen oli meidän harjoituksemme, mutta tästä se lähtee.

Ja saihan Sasa vielä reenien jälkeen säntäillä reilun lenkin vapaana Lilyn ja hurmaamansa rotikka Roberton kanssa. Ei siis hassumpi reissu; runsaasti liikuntaa raikkaassa ulkoilmassa, upeita koiria tohkeissaan työn touhussa, mukavia ihmisiä ja kaiken tämän yllä upea kuutamo ja tähtitaivas.