Jahas, viikko taas vierähti elämästäni. Oli muuten kuulemma hiihtolomaviikko. Meidän laumassamme tuo näkyi lähinnä siinä, ettei Temen tarvinnut lähteä yhtenäkään arkiaamuna teinejä paimentamaan. Niinpä minäkään en kovin pitkiä pätkiä kerrallaan ollut yksin kotona - mikä oli mukavaa. Kukaan meistä ei muuten hiihtänyt metriäkään. Lähin kosketus tuohon kummalliseen kansallisperinteeseen meillä oli Temen kanssa Kaupin-Niihaman metsissä lenkkeillessämme, kun ylitimme pari kertaa ladun ja näimme näitä suhisevan äänen kanssa liukuvia hahmoja. Ovat varsin harmittomia.

Peruskuvioiden lisäksi kulunut viikko sisälsi aika vähän raportoitavaa. Yhdet etsintäreenit ja yhdet agiliidot - ne tosin torstain ja oman ryhmän sijaan sunnuntaina Mouhijärven hallissa Karpan, Fadon ja Lacen kanssa. Niistäpä sananen. Halli oli saapuessamme tupaten täynnä sikin sokin siroteltuja esteitä edellisen porukan jäljiltä. Kari ja Teme eivät viitsineet lähteä raivaamaan ja järkkäämään mitään varsinaista rataa, vaan päättivät ottaa meidän koiruuksien kanssa joitakin tiettyjä esteitä ja korkeintaan muutaman esteen pätkiä. Meidän reenimme painopiste oli kontakteissa, joten niitä sitten tulikin kipiteltyä oikein urakalla. Etenkin puomia, joka meikäläisellä viime aikoina on ollut hakusessa. Mikäpä siinä, kun kerran aina alastulokontaktilla Temen haluamalla tavalla pysähtyessäni sain syödäkseni savulenkkiä kehujen kera! Vähemmästäkin näin fiksu koira jo homman oppii. Mutta en siis valittanut :) Keinua ja aata tuli myös kovasti kokeiltua. Ja putken ja pujottelun yhdistelmää lähinnä saadaksemme varmuutta pimeisiin sisäänmenokulmiin. Muuten jäi oikein hyvä maku (kirjaimellisestikin) reenistä suuhun, mutta myönnettäköön että rimat eivät taas tahtoneet pysyä hypyissä paikoillaan. Kenguruominaisuuksiani on siis kehitettävä.